
Elvis
10.5.2009
lk suklaa uros
kasvattaja Novye Meha furfarm, Venäjä
rekisterinumero 00147-09-RUS
Suprelorin-implantti 3/2012

Olin suunnitellut alunperin hankkivani suklaan värisen uroksen joltakin venäläiseltä kasvattajalta, mutta kun huomasin ettei toivomani kaltaista pentuetta ollut tulossa kenellekään ja minulle tarjottiin venäläistä turkistarhafrettiä, aloin miettimään asiaa tarkemmin. Venäjällä monet kasvattajat käyttävät melko paljon turkistarhafrettejä kasvatukseen, joten kasvattajalta tulevat venäläiset pennut ovat usein vahvasti tarhasukuisia, eikä niillä näin ollen ole pitkiä sukupuita. Koska tarhalta oli paljon pentuja mistä valita ja minulle luvattiin, että saisin varmasti juuri sellaisen pennun kuin mitä toivoin, niin päätin, että Alina saisi hakea minulle kuvailemanlaiseni pojan.
Vaikka Elviksellä ei ole sukupuuta, niin varmasti tiedetään, että pojan vanhemmat ovat pastelleja, sillä on 12 pentuesisarusta jotka ovat kaikki pastellin tai suklaan värisiä, eikä tarhalla josta Elvis tulee kasvateta kuin lyhytkarvaisia standardivärisiä frettejä. Nähtyäni Elviksestä ensimmäisiä kuvia olin aivan myyty.
Elvis on todella upea ainutlaatuisen tumman suklaan värinen uros jolla on vahvasti pigmentoitu nenä. Luonteeltaan se on rauhallinen ja ystävällinen. Sillä on erittäin hyvä sopusuhtainen ja vahva rakenne ja hyvän mallinen pää. Elvis on pärjännyt hyvin näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla.
Elvis asuu sijoituksessa Maisan luona Vantaalla.
Pentueet:
Pickpocket's Space-pentue
Nightshade's Chocolate Bliss-pentue
Näyttelyt:
Elviksen näyttelytuloksiin pääset klikkaamalla tästä!
Klikkaa nähdäksesi lisää kuvia!

Sukupuu
|
Emo:
lk pastelli
Omistaja/Kasvattaja: Nove Meha turkistarha, Venäjä
|
Emo:
Venäjä
|
|
Isä:
Venäjä
|
|
Isä:
lk pastelli
Omistaja/Kasvattaja: Nove Meha turkistarha, Venäjä
|
Emo:
Venäjä
|
|
Isä:
Venäjä
|
|